Huomenna on SE päivä, Nooran ja Tuukan häät. Ensimmäiset kavereistani, jotka menevät naimisiin. Eilen kirjoitettiin Villen kanssa hääkortti, siihen oli mahdoton pukea sanoiksi sitä mitä tunsi. Tänään olen parannellut tautia lääkekuurilla ja runsaalla veden (ja sen ällö-karpalomehun) litkimisellä, pakannut ja lukenut kirjaa asunnottomuudesta ja kansalaisyhteiskunnasta.

Tunnin päästä lähden vaatimattomalle 11 tunnin bussimatkalle kohti Lieksaa. Joensuussa on aamulla puolentoista tunnin vaihto, siihen asti aion vain nukkua. Onneksi pystyn niin helposti nukkumaan autossa. Itseasiassa niin helposti, että ihme kun en koskaan nukahtanut Corollan rattiin... Junassakin pitää aina oikein tsempata, etten putoa uneen ennen kuin konduktööri on tarkastanut lipun.

Ville lähti jo päivällä ja nyt minulla on ikävä. Mutten halunnut eilisen olon uusiutumisen pelossa seitsemäksi tunniksi kuumaan junaan istumaan...

Eilinen oli kyllä ihan kamala helvetti. Vaikka, nyt kun taudinselkä alkaa olla taitettu, tulee sellainen sisäinen pakko, että pitäisi alkaa vähätellä. Että tiedänhän minä, ettei tuo ole mitään monien muiden kärsimyksien rinnalla jne. Mikäköhän siinäkin on? Joku perisuomalainen nöyryys?

Kun ainakin tämä minun elämä pyörii aika pitkälti ihan tässä minun oman navan ympärillä. ;)

Ramppaan koko illan vessassa, saan kuitenkin nukuttua. Herään ja pissittää, ramppaan vessassa, pissittää, ramppaan vessassa. Juon pannullisen kahvia ja syön kaksi leipää, ramppaan vessassa. Menen opinnäytetyöpaikkaani ja teen putkeen kolme haastattelua. Juttelen mukavia ja kävelen Kolmatta Linjaa alas, pelkään laskevani alleni. Pääsen Hesen  vessaan ja saan tiristettyä pari tippaa. Menen Sokokselle ja saan tiristettyä pari tippaa. Hikoilen ja palelen. Pissittää, koskee, kiusallinen tukala olo. Ostan uuden mekon Nooran ja Tuukan häihin. Ostan hiusvärin ja sheiverin. Pissittää. Tapaan Villen keskustassa. Hikoilen ja palelen, pissittää. Ostetaan kumpikin juhlakengät, vaihdan painoa jalalta toiselle, pissittää. Kiusallinen tukala olo. Ostan rintaliivit ja Nooralle ja Tuukalle lahjan. Menen Kampin vessaan, saan tiristettyä pari tippaa virtsaa, koskee, vessahätä on taas kun astun ulos. Odotan bussia, hikoilen ja palelen ja vapisen. Pissittää. Istun täydessä bussissa ja jokainen tärinä tuntuu. Lasken mielessäni ykkösestä sataan, ykkösestä sataan, ykkösestä sataan, lasken niin nopeasti etten pysty ajattelemaan muuta. Pääsen kotiin ja tärisen ja uikutan vessassa. Ramppaan vessassa. Juon paljon vettä ja otan särkylääkettä, olo tuntuu paremmalta. Käyn apteekissa ja kaupassa ja kotiovella se iskee, yhtäkkiä, armoton jumalaton järjetön vessahätä. Odotan hissiä ja yritän pidättää. En tunne mitään lihaksia. Katson tummaa läikkää matossa ja hississä nauran ja itken itselleni. Aikuinen nainen ja pissii rappuun, ja vielä selvinpäin. Pakotan itseni syömään, en ole syönyt koko päivänä. Tärisen vessassa, kiusallinen pakottava tuskainen tunne, yritän pissiä.

Sellainen on virtsatietulehdus ja minulla on se nyt.

Moi! Pitkästä aikaa. Kirjoitustahtini on kamalan hidas nykyään ja tuntuu, että silloinkin kun kirjoitan, niin kielellinen ilmaisuni ontuu ja pahasti. Lauseet ovat mitättömiä eivätkä sanat tule sellaisina kuin haluaisin.

Niin minähän haluaisin kirjoittaa suuurta proosaa...

Sanoja on niin paljon ja ne ovat kaikille samoja, ja silti joku osaa käyttää niitä niin hienosti. Siihen kyllä auttaa varmaan harjoittelu - mietin nyt kirjailijoita ja ammatikseen kirjoittajia. Ja kärsivällisyys hioa ja hinkata.

Kärsivällisyys olisi hyvä piirre ihmisessä, ja pitkäjänteisyys. Minulla ei taida olla kovin paljon kumpaakaan.

Ai niin, eikä määrätietoisuutta.

:)

Olin tänään pitkästä aikaa töissä. Torstaina olisi ollut vuoro, mutta flunssan jatkuessa hain sairaslomaa ja parantelin kotona. Nyt ei vieläkään ihan terveen veroinen olo ole, mutta paljon parempi jo. Ja oli kiva työpäivä. Loman rentouttava vaikutus taitaa vielä näkyä, sain asiakkaalta kehuja kun olen niin hymyilevä. Ja kun en tiennyt oikein mitään asiakkaiden kysellessä jostain tuotteista ja kerroin että olen ollut neljä viikkoa lomalla ja siksi vähän pihalla, sain vain ystävällisiä hymyjä enkä yhtään tiuskintaa ja kulmien kurtistelua niin kuin yleensä ja yksi mies kysyi, oliko kiva loma. Kassa heitti euron plussaa mutta sillä nyt ei ole merkitystä, ja myymälän puolella hääräilin kuin ammattilainen, mikä toki tuolla olenkin. Ihanaa että on töitä!

Huomenna on ensimmäinen haastatteluni opinnäytetyöhön ja tiistaina kaksi lisää. Saisinpa äkkiä ne loput ~ kymmenenkin sovittua niin pääsisin aineistoa kasaamaan ja vertailemaan, tekemään yhteenvetoja ja loppupohdintaa. Ai joo ja teoriaosuus pitäisi kirjoittaa loppuun.

Tällä pitkäjänteisyydellä ihan iisi biisi ;)

Töiden jälkeen (jäin tunniksi ylitöihin) hyökkäsin Vilaan (vai Vero Modaan?), joka oli vielä puoli tuntia auki. Suunnilleen kuljin kädet levällään kuin mikäkin pyydys ja sulkeuduin sovituskoppiin puolenkymmenen mekon kanssa, ja kun kauppa oli jo menossa kiinni ja myyjä käski sovittaa äkkiä niin löysin mekon Nooran ja Tuukan häihin! Se on nätti, "silkkinen", väriltään kirkkaanvaaleanpunainen. Yksinkertainen malli, kaula-aukosta suora ja loppuu vähän polvien ylle, ja helma on vähän pussitettu. Vähän iso se on, tai sitten minulle ei käy tuo malli, mutta muuten niin nätti että halusin sen enkä mitään muuta. Aion ostaa pitkän silkkinauhan ja sitoa sen rinnan alle rusetiksi, jolloin mekko saa vähän muotoa ja kauniin yksityiskohdan. Jos ei mekon väristä nauhaa ole ostan mustan, se on hyvännäköinen kombo vaaleanpunaisen kanssa, ja sitten laitan mustan korun hiuksiin ja mustat helmet kaulaan, ja lakkaan kynnet mustiksi, ja ostan mustan kirjekuorilaukun (?) ja mustat pikkukengät.

Kuten huomata saattaa, joissain asioissa olen sekä hyvin pitkäjänteinen että yksityiskohtiin menevä. ;)

Niin ja uudet rintsikat pitää ostaa, sellaiset olkaimettomat. Mekossa on kyllä olkaimet mutta ne ovat sen verran kapealla, että sieltä kyllä liivit vilkkuu muuten. Ja ilman rintaliivejä näyttäisin (vaaleanpunaisessa meokssa ja mustissa asusteissa) laiduntavalta lehmältä joten huomenna alusvaatekauppaan mars.

P.S. Ihana rauha ja hiljaisuus ja koti kokonaan itsellä! Ville on Tuukan polttareissa.

P.P.S. Noora ja Tuukka menee naimisiin!!! :)

(Kuva)

Terveisiä Seinäjoelta, Provinssirokista. Terveisiä sairastuvasta.

Kotiuduin eilen illalla kamala flunssa tuliaisina. Onneksi viikonloppua ei tautikaan onnistunut pilaamaan, päinvastoin olo tuntui melko terveeltä aina sunnuntai-aamuun asti. Olinkin kyllä ottanut sen asenteen etten kauheasti valittaisi.

Niin täällä kotonahan asenteeni on varsin toinen, mutta itsepä Ville osansa valitsi ja sairasta daamiaan saa nyt hoivata. ;)

Oli ihanaa aikaa Marjon ja Mikon luona. Marjon kanssa nähtiin viimeksi elokuussa, Mikon kanssa joskus viisi vuotta (!!) sitten ja silloinkin ihan nopeasti, eli aika "vieraita tuttuja" oltiin toisillemme. Hyvin kuitenkin yhteinen rokki murtaa jäätä enkä kokenut olevani yhtään kolmas pyörä. Oli niin ihanaa kun Marjo laittoi minulle barbie-lakanat ja teki hyvää ruokaa ja huolehti viihtyvyydestäni, oli jotenkin sanoinkuvaamattoman lämmin ja tervetullut olo.

Kirjaimellisestikin lämmin, siellä asunnossa oli aika kuuma. ;)

Hehkutin kotona Villelle Marjon vieraanvaraisuuttani ja sanoin, että Marjosta taisi tulla tuolla reissulla mulle sellainen äitihahmo, mutta se meni ehkä vähän yli. :D

En jaksa enää kirjoittaa kun nenä vuotaa koko ajan ja olo on muutenkin tukala. Olen vain vetkuillut tänään kotona ja peruin sen huomisen opinnäytetyöretkenkin, kun en viitsi mennä sinne sairastumaan enemmän. Käyn kuitenkin aamulla ennen retken alkua pyörähtämässä siellä, jos saisin jo jonkun pyydettyä haastikseen.

Tunnin päästä huippumallin finaali, jee! Menen nyt leipomaan sämpylöitä, niitä on sitten hyvä syödä huippista katsoessa, räkä poskella.

Lähden parin tunnin kuluttua junalla Seinäjoelle. Marjo tulee minua asemalle vastaan ja huomenna mennään Provinssiin! En malta odottaa että pääsisin jo matkaan, katson kelloa koko ajan enkä saa tehtyä mitään.

Ainut harmittava asia on se, että olen vähän kipeänä. Tai olen ollut koko viikon, mutta en niin kovasti, että osaisi kunnolla levätä ja antaa tämän mennä ohi. Alkuviikosta vaivannut flunssa ja kurkkukipu tuntui eilen menneen ohi ja kävin illalla lenkillä - nyt sattuu keuhkoihin ja on yskä.

Tällaisena puolikuntoisena olo on ärsyttävintä.

Käytiin eilen Villein kanssa Prismassa shoppailemassa. Ostettiin lämmin fleece-torkkuhuopa sohvalle ja voileipägrilli. Nyt vähän ällöttää koko grilli, olin niin hurmiossa siitä eilen että söin liikaa, yllätys...

Olen tainnut rueta kahvinjuojasta teenjuojaksi. Olen aina tykännyt teestä, mutta kun laitoin siihen viisi lusikkaa sokeria ja paljon maitoa, tuntui sen valmistus turhan työläältä ja turhan kaloripitoiselta - mustassa kahvissa ei ole yhtään kaloreita kai. Nyt olen opetellut sen maidon jättämään teestä pois, ja vaikka sokeria on edelleen viitisen luskaa ja tee ihan jotain liptonin makuteetä, ei mitään huipputerveellistä vihreää tai mustaa teetä, niin on se parempaa kuin kahvi ja en nyt niitä kaloreitakaan mieti.

Kiusallista, jouduin lainaamaan Villeltä rahaa provinssiin. Enkä ole maksanut Villelle vuokria nyt. Tällainen julkinen ripittäytyminen.

Kesällä on aina vähän tiukempaa, ei ne lomarahat vastaa palkkaa. Ja ensi kuun niin kutsuttu palkka tulee olemaan olemattoman onneton - minulla on tässä kuussa vain KOLME vuoroa. Ensi viikolla kaksi ja sen jälkeisellä yksi. Johtuu työajan tasoittumisjärjestelmästä: sopimukseni on 15 tunnille ja kun läpi vuoden oli monesti yli kaksikymmentä niin nyt sitten on tuollaisia melkein nollaviikkoja. Ymmärrettävää mutta kamalan epäreilua: en minä kouluaikana halunnut paljon töitä, 15 tuntiakin tuntui välillä liialta, ja nyt kun olisi aikaa, aikaa ja aikaa tehdä töitä en vain saa tunteja.

On ainakin aikaa vapaa-ajalle opinnäytetyölle, pitää ajatella se niin.

:)

Ostin elämäni ensimmäisen silmänympärysvoiteen ja tietysti hehkutin sitä heti facebookin statuksessani, kuten kaikkia muitakin elämäni jännittäviä asioita. Kommenteista päätellen silmänympärysvoide on kyllä sellainen pieni satsaus tulevaisuuteen. Halpa henkivakuutus suorastaan, etten sanoisi.

Ei kyllä kamalan halpa, melkein kaksikymppiä.

Kävin  tänään sopimassa opinnäytetyösiaani eteenpäin. Menen ensi viikon tiistaina oppari-paikkani mukaan heidän järjestämälleen retkelle Suomenlinnaan. Tarkoituksena on, että voin samalla vähän tutustua ihmisiin ja sopia heidän kanssaan haastatteluja. Hui... Ihan itse pitää. Toivon että ne työntekijät on vähän apuna siinä, esittelevät minut ja ovat ehkä vähän pohjustaneet. Toivon että saan kaikki 15 haastateltavaa.

Olen vähän hurahtanut Rimakauhua ja rakkautta - sarjaan. Joskus Varkaudessa katsoin sitä telkkarista, mutten mitenkään aktiivisesti seurannut. Joskus talvella ostin kaksi tuotantokautta dvd:nä ja luulenpa että jään yhtä ihanasti koukkuun kuin joululomalla Täydellisiin naisiin. Suosikkini Rimakauhussa ja rakkaudessa on miehistä Pete ja naisista Karen. Adam ja Rachel on pariskunnista ehkä parhain, vaikka se Rachel on jotenkin liian tylsä Adamille. Toisaalta on kyllä suloista, kuinka Adamin kaltainen hulivilipoika (tai mies) ilmiselvästi palvoo rakastettuaan naista. Ei ehkä muutu, mutta rakastaa "niin kuin mies vain osaa".

En halua sanoa nimiä, mutta näin viime yönä pelottavaa unta, että minun piti jossain baarissa tappaa joku nainen, ja husin häntä leipäveitsellämme ja sain ensin käteen vain pari pientä naarmua, mutta sitten löin selkään niin kovasti kuin jaksoin ja veitsi upposi, mutta  nainen oli vielä elossa ja hääräili baaritiskin takana ja upotin veitsen niin lujaa kuin jaksoin aivan selkärangan viereen, liha oli tiukkaa ja veitsi upposi vaivalloisesti mutta ajattelin nyt se kuolee, ja nainen katsoi minua olkani yli ja hymyili ihmeellistä hymyä, kärsivällistä mutta tuskaista, ja sanoi ettei aio kuolla ennen kun työkaveri tulee ja hän saa jätettyä työnsä tälle. Ja myöhemmin kuulin, että se tappamani nainen oli eräs rakas, rakas ystäväni. Tajusin että olin tehnyt kamalan peruuttamattoman virheen ja muistin kaikki ihanat asiat mitä olimme tuon ystäväni kanssa yhdessä kokeneet, ja näin kaikki hänen läheisensä suremassa, ja tunsin syvää lohduttomuutta ja syyllisyyttä, yritin kääntää asian mielessäni hyväksi ja koko ajan tajusin että se on mahdotonta. Tajusin tehneeni kamalan, kamalan virheen ja olin vuoroin tolkuttoman surullinen, vuoroin syyllinen.

Hrr.

Ensi yönä jotain kivaa kiitos. Hyviä unien aiheita:

- Minä shoppailukierroksella ja rajattomasti rahaa.

- Minä lentämässä kevyesti ja vaivattomasti.

- Eroottinen kohtaus.

- Vaaleanpunaisessa kopassa kerällä nukkuvat pienet kissanpennut.

- Minä aurinkoisena päivänä juoksemassa nurmikolla kevyesti.

- Jouluaatto ja minä viisi-vee saamassa lahjoja kiltin näköiseltä joulupukilta.

- Siilit.

- Minä uimassa vaivattomasti lämpimässä vedessä.

Kaikissa unissahan voi kyllä kelkka kääntyä varsin nopeasti. Ensin sitä näkee harmittomia tuhisevia siilejä ja seuraavassa hetkessä niille kasvaa torahampaat ja ne lähestyy, lähestyy, lähestyy, pienillä terävillä hampaillaan näykkien. Tai lentäessä tajuaa yhtäkkiä ettei osaa lentää ja putoaa. Tai minä aurinkoisena päivänä juoksemassa kevyesti minuutin, kunnes kunto loppuu ja aurinko sulattaa meikit ja makaan läähättävänä ja hikisenä henkeäni haukkoen... Ai joo, mutta se ei enää ollutkaan unta.

On ollut ihana loma. Kaksi viikkoa pelkkää rentoilua. Olen katsonut paljon telkkaria, lukenut kaksi hyvää kirjaa, kirjoittanut päiväkirjaa, puuhastellut kotona. Kaikkea mitä ei koko lukukautena voinut tehdä. Telkkarin katsominenkin on niin ihanaa, kun voi vaan hyppiä kanavalta toiselle hömpästä hömppään eikä tarvitse välittää, vaikka aika valuu hukkaan. Eikä se hukkaan valu, nyt, se valuu minuun ja valaa minuun rauhaa tulevia koetuksia varten.

Kellosta loppui paristot enkä ole vaihtanut uusia. En ole vilkaissutkaan kalenteria.

Näen värikkäitä unia ja herään virkeänä. Näen unta kavereistani ja sukulaisista. Unissani on ollut viime aikoina aina kesä.

Olen taas täynnä virtaa. Olen täynnä rauhaa. Ne eivät ole ristiriidassa vaan tukevat. On luja olo.

Ensi viikko on vielä töistä lomaa, mutta alan taas puuhastella opinnäytetyöni parissa. Se aihe kiinnostaa niin paljon, asunnottomuus ja yhteiskunnan marginaaliin luisuminen, joutuminen, yhteisöllisyys ja se mitä se parhaimmillaan voi antaa. Menen pian tekemään haastatteluja eikä se enää ahdista, vaan vaikka jännittää odotan kuitenkin innolla.

Ajattelin aloittaa taas shoppailulakon. Tällä viikolla on mennyt paljon rahaa, mutta en huolehdi siitä. Siksi muuten budjettini aina aika ajoin kusee, että kun tajuan että nyt palaa liikaa rahaa ja tili hupenee huolestuttavasti, nipistän vain silmät kiinni ja annan mennä.

Olen aika innoissani siitä ensi syksyn Viroon lähdöstänikin. Käytiin eilen Villen kanssa Tallinassa ja vaikka siellä laivalla onkin oikeat junttien kokoontumisajot ja urpous-mm:t, niin maissa oli kiva päivä. Syötiin hyvin, juotiin hyvin, otettiin tatuoinnit, Ville osti farkut ja minä koruja, ajettiin taxilla ja söin ihanaa suklaa-juustokakkua. Ja puhuin englantia!

P.S. Minä haluaisin näytellä! Kirjoittaa kirjan, ohjata elokuvan, huutaa runoja kaduilla, maalata talon. Lähettää sata sinistä ilmapalloa taivaalle. Lähteä merelle ja ratsastaa auringonlaskuun valkealla hevosella.

...Tai sitten ihan vaan maalata niitä taivaanrantoja. ;)

Olen nauttinut kesästä ja ollut itselleni epätyypillisen aktiivinen ja sosiaalinen. Sitä se valo teettää! Ja ehkä myös loma ja irrottautuminen kaikista väsyttävistä velvotteista. ;)

Lauantaina oli Nooran polttarit. Jänskäilin sinne menoa, kun en kunnolla tuntenut niitä muita tyttöjä, mutta kaikki meni - kuinkas muutenkaan - hyvin. Aloitettiin Itiksessä kynsistudiolla, jossa Noora sai käsihoidon (hih, hih). Sitten pyörittiin kaupungilla terassin ja puistossa istuskelun merkeissä, ja illalla mentiin Nooralle ja Tuukalle (josta Tuukka oli häädetty pois). Syötiin ihania ruokia, mitä Nooran kaasot oli tehneet, katsottiin Mamma Mia!-elokuva ja Noora teki meille kynsihoidot. Oli tosi tyttömäistä siis. En pidä itseäni minään kovin tyttömäisenä tyttönä (Ville tosin oli joskus eri mieltä), mutta oli kivaa tuollainen.

Tämän näköisenä olin siellä:

Paitsi en ehkä loppuillasta ihan yhtä freesinä. Siksipä loppuillan tapahtumat nopeasti. Mentiin täpötäydellä bussilla Hakaniemeen ja sieltä ratikalla yhteen Kallion baariin. Join yhden ja lähdin vähän ennen muita kotiin, vilpittömänä ajatuksenani päästä kolmosen ratikalla. No se ratikka ei enää kulkenut, minkä tajusin tönötettyäni pysäkillä aikani. Puhelin on huollossa niin en edes voinut soittaa taxia, joten Reetta kävelee, kävelee, kävelee... Yksi huoltoasema oli auki ja kävin siellä nolailemassa itseäni, menin Carrol'sin tiskille ja kysyin "Onko tää Carrol's auki?". Tilaukseni tehtyäni pudottelin tavaroitani ja istuin syvästi vaivautuneena pöydässä odottamassa. Söin ateriani matkalla ja oksensin kotona, ja unikin tuli sitten nopeasti.

Sunnuntaina Annastiina tuli meille. Heräilin koomastani yhdentoista maissa, kävin suihkussa ja siivosin. Katsoin Salkkareita ja odottelin, että kello on niin paljon, että voin lähteä vastaan. Olisin voinut vähän aiemmin lähteä... Oli joku typerä maraton ja naisia kulki talomme ohi niin sankkana virtana silmänkantamattomiin (kuten proosallisesti sanotaan:)), etten päässyt siitä mitenkään ohi ja jouduin tekemään sellaisen parin, kolmen kilometrin koukun että vihdoin kävelijöiden sankka joukko oli sen verran harventunut että pääsin tien yli. Kävelin Kamppiin niin nopeasti, että varmaan jäi moni maratonilainenkin kakkoseksi, enkä myöhästynyt kuin viitisen minuuttia.

Annastiinan kanssa oli parasta laatuaikaa ilman mitään kliseisiä merkityksiä. Oltiin paljon ulkona, katsottiin illat leffoja, tavattiin Kerttukin sunnuntaina, herkuteltiin roskaruoalla. Maanantai-aamuna herättiin jostain syystä jo puoli seitsemältä ja lähdettiin kahdeksalta kylille. Päädyttiin Kauppatorille, jossa syötiin mansikoita ja kirsikoita, nautittiin auringosta. Istuttiin laiturilla ja kirjoitettiin postikortteja. Oli hot hot hot jo heti aamusta.

Päivä meni Linnanmäellä. Huvipuistokesä avattu!

Ja hattarakesä, nam.

Eilen shoppailtiin. Meni vähän enemmän rahaa kuin olin suunnitellut... Mutta oli niin kivaa. Material girls... Käytiin jossain vaiheessa päivää Rossossa syömässä. Otin vuohenjuustopastan, se on varma ja hyvä. Päivemmällä käytiin vielä Fazerin kahvilassa, jossa vedettiin Sacherkakkua. Oli kyllä niin kiva päivä etten edes osaa kertoa siitä mitään.

Tänään saatettuani Annastiinan bussille ja Villen lähdettyä iltavuoroon koti tuntui autiolta ja hiljaiselta, tyhjältä. Tein opinnäytetyötä ja kasvissosekeittoa, hemmottelin viime päivien ylensyönyttä kehoani vaihteeksi terveellisellä ruoalla. Illalla kävin vielä lenkillä. Oli ihanteellinen lenkkisää, sopivasti tuulinen ja vähän sadetta (ketä nää jutut kiinnostaa!:D). Poistullessa, kotimme lähellä jo, taivaalle ilmestyi helikopteri pörräämään ja ohi ajoi "ruumisauto", paljon taxeja ja salskeita poliisimiehiä moottoripyörillä. Yksi noista salskeista poliisimiehistä huusi minulle ja jollekin muulle jalankulkijalle salskean kehoituksen pysyä jalkakäytävällä, ja siinä sitten nakotettiin kunnes, sateen yltyessä ja autojen kadottua Seurasaareen päin, saatiin toiselta konstaapeliltä kehoitus jatkaa taivaltamme. Tuota välikohtausta hetken päässäni ihmetellen päädyin ilmeisen oivaltavasti siihen, että "ruumisauto" oli sen Venäjän pääministerin (?) menopeli ja saattue hänen Suomi-kamujaan.

Onneksi ei tarvitse miettiä, joutuuko matkallaan salamurhatuksi, eikä tarvitse potea omantunnontuskia, kun viattomat kävelijät joutuvat homehtumaan sateeseen oman vierailuni takia, vaan tämän hetkiset huoleni koskevat pikemminkin tuota kuvassa olevaa uutta mekkoa ja sitä, onkohan se sittenkin vähän liian avoin kaula-aukoltaan.

Kävin kampaajalla ja harjoittelin tuollaisen kollaasin tekoa uusi tukkalaitteeni (ja naamani, väistämättömänä osatekijänä) kuvakohteenani. Ville varmaan nauraa tuolle kömpelölle pallorykelmälle, mutta hei, minä ite!

Eli nyt on lyhyet kutrit. Tykkään kovasti - ainakin toistaiseksi... ;)

Aika. Lillun siinä, nukun pitkiä päiväunia parvekkeella ja kävelen päämäärättömästi jalat rakoille. Nautin auringosta, yhteisistä illoista Villen kanssa, hyvästä ruoasta, hyvästä kirjasta (Irving Stone: Hän rakasti elämää). Kaikki on pehmeää ja hyvää.

Winston-kissa jää meille pysyvästi. Se kuolemaa tekevä kissa ei osoita enää mitään merkkejä poismenosta ja pohdinnan, harkinnan ja pitkien keskustelun sekä impulsiivisten hetkien jälkeen päädyimme tähän ratkaisuun. Winston ei ole oma kissani enkä rakasta sitä kuin omaani, mutta meistä alkaa tulla hyvät kaverit. Olen potenut kissakuumetta viime syksystä mutta pelännyt sitoutumista, vastuuta. Ja sitten tämä puoli vuotta on mennyt huomaamatta, ilman sitoutumisen vaikeuksia. Hoitopaikoista on puhuttu, se oli ehkä suurin huoleni. Jos joskus lähdemme pidemmille reissuille.

Nyt kun kynnys on astuttu, haaveilen kovasti toisesta kissasta. Winstonille kaveriksi, ja, noh, ennen kaikkea minulle. Ville asetti ehdoksi, että otetaan se uusi kissa eläinsuojeluyhdistykseltä, mikä sopii hyvin. Ei ole mikään kiire.

Nyt kun Winston on omamme, tykkään siitä jotenkin enemmän. Olen käyttänyt sitä valjaissa pihalla, vaikka se onkin niin lihava että valjaiden toinen remmi ei mene kiinni... Luen sohvalla kirjaa ja Winston puskee jalkaani, kehrää.

Sitä mitä rakastaa, ei kai voi omistaa... Se ei ehkä päde lemmikkieläimiin. :)

Ja kun Winston yöllä kehrää tyynylläni niin kovasti etten saa nukuttua, rakastan sitä ihan pikkuisen enemmän nyt kun se on oma. ;)

Rakas päiväkirja! Pitkä päivä illassa jo, yössä. Olin eilen iltavuorossa ja tänään aamussa. Inhottava avainvuoro. Jouduin eilen opettelemaan pikaisesti ovien avauksen ja hälyjen poiskytkemisen; saimme tälle päivälle toisesta myymälästä vuorovastaavan. Hermoilin tätä ja nukuin huonosti, olin varma että aiheutan hälytyksen, mutta kaikki meni sitten tietysti hyvin. Väsytti kamalasti aamulla, unta alle viisi tuntia ja vihaamani kello viiden herätys, yäk. Olin melkein koko päivän kassalla, aamulla en ikinä jaksaisi muuta. Paitsi ennen kuin myymälä aukeaa on tietysti pakkomakko.

Töiden jälkeen kahdelta tavattiin Villen kanssa steissillä. Keskustassa oli jotkut Maailma kylässä (?) - tapahtumat, mutta juntteina kävimme Mäkissä syömässä... Siitä bussilla Kaapelitehtaalle, jossa oli taidenäyttely, jossa oli jonkun Villen kaverinkin töitä. Juotiin vielä kahvit siellä ja tultiin kaupan kautta ratikalla kotiin.

En ole sillä tavalla kultturelli, että jaksaisin mitään näyttelyitä kovin kauan katsella, se myönnettäköön. Kaapelitehtaallakin olin hienoja maalauksia enemmän kiinnostunut omasta peilikuvastani ja siitä, kuinka saisin hiukseni joka päivä yhtä näteiksi kuin tänään, kun kostea sää on pehmittänyt kiharan kauniiksi.

Kotona nukuin koomassa pari tuntia ja saatoin Villen pysäkille ja vastaanotin samalla Kepan meille. Ville meni Korjaamoon jollekin keikalle ja Kepa tuli meille iltaa viettämään. Käytiin Porthaninkadun Subwaysta ruokaa ja sitten vain istuttiin ja syötiin ja katsottiin yksi jakso Täydellisiä naisia. Niin ja soitettiin yhteispuhelu mummolle synttäreidensä kunniaksi.

Nyt juon lasin viiniä, pesen kasvonaamion ja käyn lehtipinon kanssa sänkyyn, että jaksan vielä huomisen töissä. Hyvää yötä, rakas päiväkirja.

:)

Olen henkeen ja vereen koti-ihminen. Inhoan yökyläilyä ja poden aina etukäteen huolta siitä, saanko unta vieraassa paikassa, toimiiko maha, onko mulla nälkä tai jano enkä kehtaa sanoa... Ja siis vieraaksi paikaksi riittää vaikka äitillä ja isällä yökyläily, tai jonkun kaverin luona.

Tänään näytin kodillemme kovia otteita ja viiden tunnin rehkimisen jälkeen näyttää tältä:

Aloitan esittelyn makkarista, koska se on meiän kivoin huone.

Kaverini Anna-Liisa muutti olkkarin pöydän alta makkarin vanhalle puhelinpöydälle. Ilme pysyi nyrpeänä mutta sisimmässään takuulla läikkyi riemu.

Nuori Marilyn, häänukke itse tekemässäni mekossa ja Waltari, mikä kombo!

Sitten olkkariin:

Mun työpiste. Ulkoinen järjestys luo sisäistä järjestystä, mutta harmi kun asioiden etenemiseen tarvitaan muutakin... ;)

Ahkeroinnin lomassa* voin lepuuttaa silmiä tuossa ihanassa tekstissä (ja karata puutarhaan kirjapino kainalossa...).

Yritän raivopäisesti torjua telkkarin aiheuttamia huonoja feng shuita viherkasveilla, hindutauluilla ja katossa roikkuvilla enkeleillä, jotka ei (onneksi) kuvassa näy. So zen!

Siivous vielä vaiheessa, kuten ämpäristä voitte huomata.

Siellä se vapaus häämöttää...

Ja vielä keittiö:

Retroa!

Joululahja-essu :D

Ainut mikä mun silmiä särkee kodissamme on nuo inhottavat valkoiset seinät. Jos vain saisin, maalaisin makkarin vaaleankeltaiseksi (jos sellaiset ruusutapetit ei olisi mahdollisuutena), olkkarin luumun sävyisäksi, keittiön pinkiksi ja eteisen kirkkaan vihreäksi. Jos siis Villelle sopisi tottakai. Sisustaminen on pariskunnan yhteinen harrastus ja etuoikeus, jossa sana "laatuaika"  toteutuu kaikkein syvimmässä merkityksessään.

;)

* Totta puhuakseni mä en oo ikinä käyttäny tuota pöytää opiskellessani. :D Sisäänajo on siis vielä tekemättä... Siinä ei ole tietokonetta (eikä tule, koska kun kokeiluluontoisesti siirrettiin kone tuohon, toimi netti toooodella hitaasti), mikä vähän hankaloittaa. Siisti kulissi joka tapauksessa :D